Lumituuli muuttaa
Lumituuli Oy:n toiminta on vuoden aikana aktivoitunut ja yhtiö muuttaa nyt uuteen osoitteeseen Lapinlahdenkatu 21:een.
Tästä voi väliaikaisesti aiheutua viiveitä osakkeiden rekisteröintiin, mutta jatkossa on mahdollista käydä toimistolla hakemassa siirtomerkintä osakkeisiin.
Uusi osoite on:
Lumituuli Oy
Lapinlahdenkatu 21
00180 Helsinki
Ylimääräisen yhtiökokouksen 26.6.2008 päätöksiä
Lumituulen ylimääräinen yhtiökokous kokoontui torstaina 26.6.2008 Helsingissä ja päätti seuraavaa:
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen 200 B-osakkeen ja 50000 euron suunnatusta osakeannista St1 Oy:lle. St1 Oy:n edustaja piti myös esityksen yhtiön toiminnasta uusiutuvien energianlähteiden alalla.
Yhtiökokous hyväksyi hallitukselle annettavan osakeantivaltuutuksen, joka mahdollistaa myös suunnatun osakeannin järjestämisen. Antivaltuutuksen suuruus on 1-1000 osaketta ja merkintähinta vähintään 250 euroa ja se on voimassa vuoden yhtiökokouksen päätöksestä. Hallitus...
Lue lisääKutsu Lumituuli Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen 26.6.2008
Kutsu Lumituuli Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen
Kokous pidetään torstaina 26.6.2008 alkaen klo 17.00 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa nro 4 (Fabianinkatu 33, 3. krs). Ilmoittautuminen kokoukseen tulee hoitaa ennakkoon, viimeistään keskiviikkona 25.6. klo 16.00 mennessä. Ilmoittautua voi sähköpostitse tai postitse (kysy@lumituuli.fi tai Lumituuli Oy, PL 437, 00101 Helsinki). Mahdollinen edustaja ja valtakirjat on ilmoitettava jo ilmoittautumisen yhteydessä ja esitettävä yhtiökokouksessa.
Lisäksi...
Lue lisääLumituulen osakeanti ylimerkittiin 1,5-kertaisesti
Suomen ensimmäinen sähkönkäyttäjien omistama tuulisähköyhtiö Lumituuli Oy järjesti osakeannin 1.4.-31.5.2008. Annissa merkitsijät hankkivat 200 000 kWh vuosittaista tuulisähköä merkiten osakkeita n. 100 000 eurolla. Yhtiön yllätykseksi osakeanti ylimerkittiin yli 1,5-kertaisesti.
Lumituuli Oy:n osakkeita ostaneet vaikuttavat sähköntuotannon rakenteeseen, sillä kaikki yhtiön tuotot käytetään yhtiöjärjestyksen määräyksen mukaan ainoastaan uusiin tuulivoimainvestointeihin. Kerätyllä pääomalla tullaankin aikanaan rakentamaan lisää tuulivoimaa.
Merkitsijöille lähetetään...
Lue lisää